Sielunmaisema

Savo.

Juuret.

Mäntykankaat.

Mäet.

Soramontut, pohjavesialueet.

Suot ja lammet.

Vitostie ja kakskolomonen,

 immeiset niitten varsilla.

Vettä ja mehtää, mihin tahansa kahtookin.

Vanhojen ukkojen tarinointi.

Jutut, joissa vaan toinen savolainen pyssyy perässä.

Ikävä alkaa olla sietämätön.

Pääsy Savoon on kariutunut kerta toisensa jälkeen. Kaipaillessani kaivoin esiin kuvia viime elokuulta, jolloin viimeksi kävin Suomen paremmalla puolella. 

Vihreyttä vajeeseen

Ostin viime syksynä ison kasan erilaisia kukkasipuleita, joista laiskuuttani osa jäi vallan istuttamatta. Ajattelin korjata asian kasvattamalla nyt sipulit sisällä ja siirtämällä ne myöhemmin keväällä puutarhaan odottamaan seuraavaa vuotta.

Samalla tulisi ruokittua joka keväistä vehreysvajetta sekä helpotettua multasormien vierotusoireita jo ennen myöhempiä puutarhan kylvöjä.

Aiemmin viikolla ostettu rosmariini sai porstuaan seurakseen mukulan poikineen.

Keittiönpöydän ovat vallanneet jo itäneet versot, lehtipersilja sekä jo aiemmin vaasiin istutetut tulppanien sipulit.

Erilaisten mukuloiden ja siementen itämisen seuraaminen on mielestäni aina yhtä jännittävää. Oli talvi ollut sitten leuto tai luminen, pysäyttää uuden elämän versoaminen joka kevät samalla voimalla.

No sitä leipee!

Lisäyksenä edelliseen postaukseen.. itse se resepti.
Muokkasin alkuperäistä ohjetta vaihtamalla hieman jauhotyyppejä sekä siemeniä. Alkuperäisessä reseptissä käytettiin mm. pellavansiemeniä, joita ei allekirjoittaneen tilassa suositella, joten vaihdoin mieluusti ne suosikkeihini eli kurpitsansiemeniin.


Paahteinen siemenleipä
3 leipää
{modattu Heléne Johanssonin alkuperäisestä reseptistä, kirjasta 'Leipä'}

Käänteinen kuumajuuri:
75g vaaleita seesaminsiemeniä
50g kurpitsansiemeniä
30g auringonkukansiemeniä
600g jääkylmää vettä

Taikina:
juuri tehty käänteinen kuumajuuri
300g vehnähapanjuurta
20g hiivaa
900g vehnäjauhoja
60g spelttijauhoja
20g merisuolaa


Ensiksi:
Paahda siemeniä uunipellillä 200 asteessa, kunnes ovat saaneet kunnon värin pintaan. Paahteisuuden aste lienee makuasia, kunhan eivät pala. Ota siemenet uunista, siirrä ne kulhoon ja kaada päälle jääkylmää vettä.


Sitten:
Sekoita kuumajuuri ja muut ainekset suolaa lukuun ottamatta. Vaivaa taikinaa yleiskoneella 15min, jonka jälkeen lisää suola. Vaivaa taikinaa vielä 5 min. Ja anna sitten levätä 30min.

Muotoile taikinasta kolme pyöreää pullaa ja anna pullien levätä n. 10 min.
Taputtele pullat litteiksi ja käännä toinen reuna keskelle painamalla liitoskohtaa kämmenen alasyrjällä. Taita uudestaan ja paina. Rullaa leivät varovasti samankokoisiksi ja pitkulaiseksi. Kohota 1-1½ tuntia leivinpaperinpäällä uunipellillä  huoneenlämmössä tai vastaavasti yön yli jääkaapissa.

Lämmitä uuni 250 asteeseen ja laita alimmille kannattimille tyhjä reunallinen pelti.
Jauhota leivät ja viillä terävällä veitsellä pintaan haluamasi kuviot. Laita leivät uuniin ja kaada alimmalle pellille noin desin verran kylmää vettä, sulje luukku välittömästi. Säädä lämpötila 200 asteeseen.

20 min jälkeen avaa uunin luukku ja päästä ylimääräinen höyry näin pois uunista. 
Paista leipiä vielä 15 min aja, eli yhteensä 35 min. 

Jäähdytä leivät ritilällä ja      n a u t i!

{Heléne Johansson neuvoo vaivaamaan  leipiä vahintään kaksinkertaisen ajan, jos yleiskoneen sijasta taikina vaivataan käsin. Käy siis ihan treenistä, mutta on myös vaivan väärti.}

h i d a s t a

Jo toinen hidas viikko. Flunssan väistyttyä on alkuperäinen ystäväni tullut entistä voimallisemmin takaisin. Huimaus. 

Kaikki käy hitaasti. Evääkään ei voi liikauttaa yhtäkkiä, ei vilkaista huomaamatta saati nousta ylös reippaana tyttönä.

Kaiken pitäisi olla kunnossa, sanoi tohtori, nyt vaan odotellaan.

Kun maatakaan ei koko aikaa jaksa, on keksittävä tekemistä, joka kulkee tämän hetkisessä rytmissä. Viime viikolla laitoin taikinajuuren alulle ja olen ruokkinut sitä siitä asti. Tänään, tuntien valmistuksen, lepuuttamisen, kohottamisen, muokkauksen ja vaivaamisen jälkeen sain nauttia täydellisestä, paahteisesta ja sopivan happamasta mausta rapean kuoren sisällä.

Pari vuotta sitten hankimani Heléne Johanssonin Leipä-kirja ei pettänyt tälläkään kertaa. Kirja on täynnä herkullisia reseptejä, joiden syntymiseen ei ole oikotietä, mutta odotus palkitaan joka kerta. Lomaillessamme Tukholmassa, löysin itseni huokailemassa Johanssonin leipomon Brunkebergs Bagerin ikkunan takana. Leipomo oli juuri tällaisen leipäaddiktin paratiisi, kuten kirjan sivuilta on voinut arvailla. Kaikki reseptit eivät istu sovittamatta hektiseen arkeen, mutta ovat kuin tehtyjä hitaisiin viikonloppuihin (tai sairauslomille) jolloin aika, viipyily ja täydellisen suutuntuman tunnelmointi on itsessään jo luksusta. Resepteissä on onneksi myös variaatiota parin päivän urakoista nopeampiin väkräilyihin. Kirjan sivuilla on myös ohjeistusta mm. erilaisten esitaikinoiden tekoon ja käyttöön. 

Rakastan kaikenlaista leipää, aina näkkäristä, hapanleivän kautta pikasämpylöihin. Näissä Johanssonin leivissä nousee maku kuitenkin ihan erityiselle tasolle pitkän kohotuksen ja hapanjuuren ansiosta. Aika ja leivän eteen nähty vaiva oikeasti maistuu ja tuntuu ensimmäisestä haukusta alkaen. Leipää mutustellessa ihmettelee vain, miten omista käsistä on syntynyt jotain näin herkullista.

Mökkihöperön horinoita

Koko viikon olen ollut poissa pelistä ja niin hyvin kuin lähtökohtaisesti viihdynkin kotona alan kaivata ulkomaailmaa tooooooodella kipeästi. Jatkuvan niistämisen ohella, olen nukkunut pelottavia määriä (jopa minun mittapuullani) - alku viikosta ei ole montaakaan muistikuvaa. Kehon ollessa vielä paitsiossa alkaa kuitenkin mieli pikkuhiljaa heräillä ja tapansa mukaan suunnitella, mitä kaikkea tällä ajalla voisikaan tehdä jos olisi kunnossa. Olen siis haaveillut, huokaillut, intoillut ja turhautunut, koska mitää näille hienoille suunnitelmille ei ole juuri tässä-nyt-heti mitään tehtävissä, koska on pakko vaan maata! {Minen jaksa ennää!}

Keksimme hyödyntää tätä loputonta aikaa tekemällä ruokaa ihan ajan kanssa, hitaasti kypsyviä uunijuureksia ja niiden kanssa aina yhtä taivaallisia peuran jauhelihapihvejä. Koska molemmat kokit olivat puolikuntoisia, olisi pikaruoankin väsämiseen mennyt muutama tovi, sama siis puhista hellan ääressä vuorotellen toisen keräillessä voimia vesi kielellä. Lopputulos oli ainakin sen arvoinen. Parrakkaan siirryttyä jo terveiden kirjoihin taidan jatkaa samalla linjalla ja kokeilla viikonloppuna uutta nyhtöpossun reseptiä. Josko sitä kelpaisi tarjota keväällä koittavissa synttärikemuissa..

Viiru on pitänyt molemmista potilaista koko viikon hyvää huolta, jos joka aamuista klo 7 herätystä ei lasketa lukuun. Hitaissa lököpäivissä parasta on ollut jälleen huomata miten säikky kissamme ottaa askelia kohti luottamusta, tullen viereen köllimään kehräten ja muutaman kerran taas ihan syliinkin asti. Viiru on myös loputtoman innostunut neulomisesta ja vahtii viiksikarvat tanassa kutimiin katoavaa lankaa. Näiden toimien lisäksi olemme Viirun kanssa tarkastelleet herkeämättä tulppaanien kasvua, jutelleet pitkät tovit pihavaahteran tiaisille ja mouruttu pitkin kämppää ihan muuten vaan.

Voimien palatessa toivottavasti aikaa ja innostusta riittää niiden lukuisten suunnitelmien toteutukseen, joita päässäni surraa. Suunniteltuna on nyt jo pari remonttia, kasa käsitöitä ja sisustusprojekteja, synttäri- ja muiden juhlien menut, tämän ja seuraavien kesien puutarhatyöt sekä pari reissua ja alan vaihdosta. Itseasiassa toivon, etten ihan kaikkia näistä mene toteuttamaan..

Idearikasta ja nautinnollista viikonloppua!

Kevät?

Miten ihana, keväinen päivä takana! Raaka, mutta kaivattu auringonvalo paljasti pihalta paikkoja, joita en ole nuohonnut kuukausiin. Kiertelin vettyneessä puutarhassa suunnitellen kevään ja kesän tulevia projekteja puhkuen kuplivaa innostusta. 

Kun lumipeitettä ei ole, voi helposti huijata itsenään ja kuvitella kevään olevan jo pidemmällä. Niin tekee myös puutarha. On helmikuu, mutta omenapuiden alla versoavat jo valkosipulit ja raparperipenkki heräilee hyytävässä viimassa. 

Riemunkiljahduksista huolimatta, ei viherpiipertäjä voi olla huokailematta ilmastonmuutoksen pelossa vuodenaikojen outoja sävyjä.

Pannarin salaisuus

Mikä sopii paremmin viikonlopun suupalaksi kuin herkullinen pannari?

Herkku, joka on helppo tehdä niin kiireessä kuin laiskuudenkin keskellä.

Olen kokeillut eri pannarireseptejä ja muokannut matkan varrella oman suuni mukaisen reseptin, jonka salaisuutena on mikäs muukaan kuin voi. Vannon oikean voin nimeen, mutta margariinin ystävätkin saanevat reseptistä haluamansa irti, pointti kun on se ettei rasvan määrässä pihtailla. 

Päällysteetkin saavat olla mitä kulloinkin sattuu kaapista löytymään. Tänään olessamme omalla porukalla, tein puolikkaan annoksen pieneen uunivuokaan ja vispasin leivontapuuhista yli jääneen kuohukerman pehmeäksi vaahdoksi. Kylkeen vielä itse tehtyä mansikka-rapaperihilloa niin voi viltin alla maiskutelessa haaveilla kaukana häämöttävästä kesästä!

Itseasiassa pannarin päällysteissä ei loppujen lopuksi taida olla hienonsokerin voittanutta.. Sokeri täydentää suutuntuman kohdilleen ja kun itse pannari on maukas ei se sen näkyvämpää kaveria kaipaakaan.

Pannari

1 pellillinen

8 dl maitoa

2-3 munaa

1 tl suolaa

1 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 tl kardemummaa

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

50-100 g sulatettua voita

Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki ja kaada joukkoon maito

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan

Sulata voi ja sekoita taikinaan hetken jäähdyttyä

Anna taikinan levätä ½ tuntia

Kaada taikina uunipellille leivinpaperi päälle ja paista n. ½ tuntia 225 asteessa

{Huom! jos uunisi on 60cm leveä/leveämpi tee suosiolla litran taikina ja lisää aineksia sopivassa suhteessa}

Taikinan levätessä/paistuessa ennättää hyvin myös härnätä aina-yhtä-huomionkipeätä kissaa.

Makoisaa viikonloppua sulle!

Yleisön pyynnöstä

Hedelmäinen mascarponekakku oli Kahvila Saunakammarin yksi ehdottomista suosikeista ja moni on kysellyt reseptiä millä moisen herkun voisi itsekin loihtia. Alkuperäinen resepti kulkee nimellä Mascarpone-viikunakakku, ja löytyy ruotsalaisen julkkiskokki Leila Lindholmin kirjasta Vielä yksi pala!. Ollessani epävarma viikunasesongin ajoittumisesta helmikuulle, korvasin ne säilötyillä (ja valutetuilla!) persikoilla, viinirypäileillä sekä viime kesäisillä puutarhavadelmillani. Innolla odotan kesää, jotta pääsen toteuttamaan reseptin tuoreista kotimaisista marjoista, joiden uskon sopivan kakun herkulliseen raikkauteen kuin nakutettu.

Pidemmittä höpinöittä reseptiä pöytään:

Mascarpone-viikunakakku

8-10annosta

{sulkeissa allekirjoittaneen omat kommentit}

Keksipohja:

200g digestivekeksejä

100g piparkakkuja

125g voita

Täyte:

500g marcarponejuustoa

2½dl maitorahkaa

1dl sokeria

½dl maizenaa

1dl kuohukermaa

1 tuore vaniljatanko

1 pestyn limen raastettu kuori

3 luomukananmunaa

Kuorrute:

4dl smetanaa

12 tuoretta viikunaa tai marjoja koristeluun

• Kuumenna uuni 175 asteeseen
• Murskaa keksit hienoksi tehosekoittimessa tai muovipussissa kaulimen avulla
• Sulata voi ja sekoita se keksinmuruihin
• Painele muruseos halkaisijaltaan 26cm irtopohjavuokaan pohjalle sekä reunoille
• Kypsennä pohjaa uunissa n. 10 min ja jäähdytä
• Vatkaa mascarpone ja rahka kulhossa kuohkeaksi
• Sekoita joukkoon sokeri maizena, kuohukerma, vaniljatangon sisältä raaputetut siemenet sekä raastettu limen kuori
• Lisää joukkoon kaksi kananmunaa sekä kolmannesta pelkkä keltuainen
• Kaada valmis täyte keksipohjan päälle ja kypsennä kullan keltaiseksi uunin alaosassa noin 1h. {Älä säikähdä jos kakku kohoaa yli vuoan yläreunan, se palautuu kyllä jäähtyessään takaisin.}
• Käännä virta pois uunista ja jätä kakku jälkilämpöön vielä n. 30 minuutiksi
• Jäähdytä kakku ensin huoneenlämmössä, jonka jälkeen siirrä se jääkaappiin.
• Vatkaa smetana kuohkeaksi kuohukerman tavoin. Levitä se kylmän kakun päälle ja koristele hedelmillä tai marjoilla

{Täyte on maultaan hyvin mieto, mikä sopii korostamaan päällä olevien hedelmien tai marjojen omaa makua. Näin sydän talvella koin maun jopa turhan hennoksi ja lisäsin limen kuoren ja vaniljan määrää täytteessä. Vastaavasti voit jättää nämä mausteet vallan pois ja korvata maustamattoman maitorahkan esim. valkosuklaa-lime-rahkalla. Samoin hiukan pienenpi määrä smetanaa riittää kuorruttamaan kakun päälliosan mainiosti.}

Herkullista loppuviikkoa!

Pieni suuri päivä

Pitkän haaveilun, empimisen ja suunnittelun tuloksena jälleen yksi aikomus konkretisoitui ravintolapäivän koittaessa menneenä sunnuntaina. Tukholman irtioton jälkeen alkoi, kuten ennustettua, viime hetken väännöt ja armoton leipominen. Niin kivaa ja terapeuttista kuin leipominen minusta onkaan, tuntui lauantaina viimeistä kakkupohjaa vääntäessäni siltä, että sunnuntain jälkeen olisi aika intoilla välillä jostain muusta ja jättää jauhopussit hetkeksi rauhaan. Mutta hyvänen aika, itse koitoksen jälkeen puhkun entistä suurempaa intoa ja suunnittelen jo mielessäni kiivaasti keväällä koittavien synttäreideni menuta.

Lauantaina laitoin mainosta portin pieleen ja minusta tuntui koko naapuruston hiljenneen kuin taikaiskusta. Ihan kuin kaikki olisivat ulkoiluttaneet koiransa, vaununsa ja ostoskassinsa toista reittiä kuin meijän ikkunan alta, ja juuri kun minulla olisi ollut heille kaikille niin mieluista kerrottavaa!

Sisko saapui apujoukoiksi launtaina. Kahvilan pitäminen on ollut meidän molempien haave pikkutytöstä saakka. Haave, johon palaamme edelleen aika ajoin kulloistenkin elämäntilanteiden ja uravalintojen tökkiessä enemmän ja myös vähemmän. Tuon sunnuntain ajan kahvilaleikki oli viimeinkin totta!

Etukäteen tuntui mahdottomalta arvioida kuinka paljon asiakkaita tulisi ja mikä määrä laivonnaisia riittäisi. Ravintolapäivään ilmoittautuessani arvioin varautuvani 50 henkilön kävijämäärään. Onneksi olin varatunut reilummalla satsilla, sillä kakkujen kysyntä yllätti erittäin positiivisesti. Ihmiset istuskelivat rauhassa, nautiskelivat tunnelmasta ja useat maistelivat eri kakkuja sekä ostivat herkkuja vielä kotiin viemiseksi. Onko ihananpaa palautetta? En ollut ainut, jonka oli vaikea ennustaa sukseeta etukäteen. Maanantain Satakunnan Kansassa uutisoitiin keskustan irakilaisravintolan myyneen neljän tunnin annoksensa kahdessa tunnissa loppuun. Aivan loistavaa!

Asiakkaina oli niin tuttuja kuin tuntemattomia. Joukossa oli myös ravintolapäivän konkareita, jotka olivat kiertelemässä monetta vuotta peräkkäin. Jotkut kiersivät kaikki alueen ravintolat ja etsivät vaikutteita oman ravintolahaaveensa toteuttamiseen. Siskoni kanssa olimme mukana ensi kertaa, emme olleet koskaan olleet edes ravintolapäivän asiakkaina. Pakko myöntää, ettei meistä kumpikaan ollut myöskään keittänyt ennen pannukahvia, johon koko kahvilan idea aika vahvasti nojasi. Sisko keitti koesumpit aamupäivällä kun Porinmaija oli pöhissyt kyllin lämpimäksi. Ja voi sentään sitä makua! Ja sitä tuoksua, mikä täytti koko kammarin! Itse Maija toimi myös loistavasti. Viime päivien lämmityskokeilujen savu oli parahiksi hälvennyt kammarista ja vanha palvelija veti kuin unelma. Maija lämmitti kammarin juuri sopivasti, jotta kävijöitä oli vastaanottamassa lämpöinen kahvintuoksun täyttämä tunnelma.

Ihmisiä tuli tasaisena virtana ja kakkulautaset vajuivat sellaisella tahdilla, ettei kuvamateriaalin taltioimista ehtinyt paljoa fiilistellä. Neljän tunnin rupeama oli tosin niin täynnä tunnetta ja ihania kohtaamisia, että muistot säilyvät varmasti tässä hieman hatarassa päässänikin. 

Toukokuussa olisi seuraava mahdollisuus..vaikka kytö olisi kova, täytynee siirtyä nautiskelemaan tiskin toiselle puolelle, jotta pötsin asukaskin pysyy menossa mukana.

Hirmuinen kiitos vielä kaikille kävijöille, kannustajille ja hengessä mukana olleille!

Ja siskolle, ilman häntä koko päivä olisi mennyt plörinäksi.

Summa summarum:

You made my day!

Loma!

Taakse jäävä viikko on ollut tunteiden vuoristorataa, epäuskon hetkiä työrintamalla (ihanien työkamujen pitäen minut kuitenkin järissään) ja riveittäin suklaalevyjä viltin alla nassutettuna. 
Mutta LOMA, sie oot viimein täällä!

Ennen ravintolapäivän viime hetken panikointia luvassa on koukkaus rakkaitten sohvalle Turkuun. Sieltä suuntaamme kuhertelemaan Tukholmaan kulkematta lähtöruudun kautta..viimeinen loma kaksin ehkä piiitkään aikaan..
Viiru lupasi jäädä vahtimaan reseptejä avuksi tulevan Anopin kanssa.

Vi ses!

Tuoksu

Onko parempaa kuin lämpimän pullan tuoksu?

Pihasaunan tuoksu...?

Ravintolapäivänä nautitaan molemmista.

Enää kaksi viikkoa!

Vähän tahmeeta

Seuraavaksi reseptikokeilussa oli luvassa banaani-kinuskikakku. Tämä täytekakku on erittäin herkullinen ja "äkkimakkee". Herkun salaisuutena on itsetehty kinuskikastike, jota käytetään niin pohjassa kuin kuorrutteessakin. Kaikki vaiheet sujuivatkin hienosti tuota viimeksi mainittua lukuunottamatta, ja kakun ulkonäkö koki pienen kolauksen. Kuorrutteeseen tullut voi oli liian lämmintä ja tuorejuusto vastaavasti jääkaappikylmää, joten rakeiseksihan se meni. Voi, sanonko mikä?! Makuun koostumus ei kuitenkaan vaikuttanut ja laiskana en jaksanut hakea kaupasta uusia tarvikkeita ja aloittaa alusta. Kuvitellaan vaan kaikki, että kuvissa poseeraava kakulla on silkin sileä pinta, eiks joo?

Menneillä viikoilla olemme Viirun kanssa myös arkarrelleet hieman kahvilaan tulevia somisteita..

Hedelmäinen mascarponekakku ja chocolate chip cookie

Ravintolapäivään ollessa juuri alta kuukauden päivät, testasin ensimmäisiä reseptejä. Ja uutta perheenjäsentä! Suuri haaveeni toteutui, kun sain parrakkaalta syntymäpäivälahjaksi Kenwoodin Major Classic-yleiskoneen. Oi ja voi, kuinka kelpaa nyt kakkuja väsätä!

Ensimmäiseksi kakkuehdokkaaksi valikoitui hedelmäinen mascarponekakku. Ne on kuin ilmavampi versio perinteisestä New Yorkin juustokakusta- yhtä herkullinen, mutta samalla raikas ja kepeä. Makutuomarina toiminut ystäväni totesi tyytyväisenä: "Ihan ku pierun nielis. Mut silleen hyvällä tavalla!" Lopulliseksi myyntipuheeksi päätyessä lause kaipaa ehkä hieman viilausta, mutta toisaalta totta joka sana. Useimmiten olen heikkona tuhteihin suklaaherkkuihin, joilla makeannälkä taittuisi jo tulitikkurasian kokoisella palalla. Se ei tosin estä syömästä itselleen pahaa oloa kerta toisensa perään. Tämän kakun kepeydessä on siis sekin hyvä puoli, että sitä voi hyvin syödä paljon.

Kahvila Saunakammarissa tarjotaan helmikuussa kakkujen lisäksi myös perinteisiä chocolate chip cookieita. Sitä silmällä pitäen testasin paria uutta reseptiä, joista vaaleampi versio pääsi kirkkaasti jatkoon. Tummiin käytin tummansuklaan lisäksi saksanpähkinää, mitä vaaleammissa ei vastaavasti ollut. Kuvissa tummemmat näyttävät itseasiassa herkullisemmilta. Tähän vuodenaikaan kuvien ottamiseen on niin lyhyt hetki, ettei suurempien urakoiden loppumetreille meinaa luonnonvaloa riittää enää millään. 

Pitäisköhän tavallisten suklaaversioiden rinnalle tehdä lisäksi toisia vaaleita mausteena esim. valkosuklaa ja karpalo..mitäs sanot?

Talvipäivän fiilistelyä

Eilen se viimein tapahtui: l u n t a! 

Marraskuussa taisi olla yhteensä vajaan viikon, eikä muuten koko talvena. 

Ja pakkastakin vielä! Täällä lännessä kaipaan eniten kunnon talvipäiviä, jolloin pakkasta on niin paljon että ilima oikein seisoo! Niin rajuun lukemiin ei päästy, mutta ihan yli kymmenen asteen eikä tuulesta ollut aamulla tietoakaan. 

Talvipäivän ratoksi käynnistelin tulevan ravintolapäivän valmisteluja lämmittämällä saunakammarin puuhellaa. Hella on edellisillä asukkailla ollut hyvin vähällä käytöllä, eikä me oltu kokeiltu somaa peliä vielä kertaakaan. Se ei ole estänyt minua suunnittelemasta ravintolapäviän menuta, jossa toimiva puuhella olisi avain asemassa. Ottaen huomioon, ettei vanhaa palvelijaa oltu nykästykään vuosiin, syttyi se kuin unelma. Tokihan se savutti sisään myös aikalailla lämmetessään, mutta josko ajoittainen lämmittäminen tässä ennen suurta päivää pehmittäisi sen vielä yhteistyöhaluiseksi. 

Seuraava ravintolapäivä 16.2.2014 on ensimmäiseni. Olen totta puhuen onnistunut aina missaamaan koko tapahtuman myös asiakkaan ominaisuudessa. Tarkoituksena on perustaa tuoksi sunnuntaipäiväksi tunnelmallinen kahvila pihasaunan kammariin, jossa tarjottaisiin rehellistä pannukahvia, mummun marjamehua sekä herkullisia kakkuja. Jos porinmaija ei suostu meidän tiimiin täytynee tyytyä suodatettuun tummaan paahtoon. Siskoni on haaveillut kahvilan pitämisestä laillani pienen ikänsä ja lupasi saapua avukseni. Hiukan tekisi mieleni jo hihkua, mutta onneksi aikaa on reilu kuukausi, koska tehtävää riittää vielä paljon.

Tavoistani poiketen ajattelin hieman harjoitella tarjottavia herkkuja etukäteen. En ole mikään marttatason rutinoitunut leipuri, mutta koska olen sitäkin innokkaampi, kokeilen uusia reseptejä yleensä vasta tositilanteissa. Vieraaksi saapuvat eivät siis yleensä saa meillä vuosien saatossa hioutuneen pikkuleipäreseptin ilmentymiä vaan lähinnä summan mutikalla ja rakkaudella kyhättyjä kokonaisuuksia.

Seuraavan kuukauden aikana ajattelin tallentaa tänne fiiliksiä koeversioiden (epä-)onnistumisista, kuvia tulevista herkuista sekä muuta täpinää matkalla kohti ensimmäistä ravintolapäivää. 

...Uunin lämmityksen ja lumitöiden ohella olemme Viirun kanssa ehtineet myös rentoutumaan. Tämä kuva on otettu jo aiemmin joululomalla, mutta kiteyttää tämänkin viikonlopun tunnelman aikas nappiin.

Nähhään pian!