Pitkän haaveilun, empimisen ja suunnittelun tuloksena jälleen yksi aikomus konkretisoitui ravintolapäivän koittaessa menneenä sunnuntaina. Tukholman irtioton jälkeen alkoi, kuten ennustettua, viime hetken väännöt ja armoton leipominen. Niin kivaa ja terapeuttista kuin leipominen minusta onkaan, tuntui lauantaina viimeistä kakkupohjaa vääntäessäni siltä, että sunnuntain jälkeen olisi aika intoilla välillä jostain muusta ja jättää jauhopussit hetkeksi rauhaan. Mutta hyvänen aika, itse koitoksen jälkeen puhkun entistä suurempaa intoa ja suunnittelen jo mielessäni kiivaasti keväällä koittavien synttäreideni menuta.
Lauantaina laitoin mainosta portin pieleen ja minusta tuntui koko naapuruston hiljenneen kuin taikaiskusta. Ihan kuin kaikki olisivat ulkoiluttaneet koiransa, vaununsa ja ostoskassinsa toista reittiä kuin meijän ikkunan alta, ja juuri kun minulla olisi ollut heille kaikille niin mieluista kerrottavaa!
Sisko saapui apujoukoiksi launtaina. Kahvilan pitäminen on ollut meidän molempien haave pikkutytöstä saakka. Haave, johon palaamme edelleen aika ajoin kulloistenkin elämäntilanteiden ja uravalintojen tökkiessä enemmän ja myös vähemmän. Tuon sunnuntain ajan kahvilaleikki oli viimeinkin totta!
Etukäteen tuntui mahdottomalta arvioida kuinka paljon asiakkaita tulisi ja mikä määrä laivonnaisia riittäisi. Ravintolapäivään ilmoittautuessani arvioin varautuvani 50 henkilön kävijämäärään. Onneksi olin varatunut reilummalla satsilla, sillä kakkujen kysyntä yllätti erittäin positiivisesti. Ihmiset istuskelivat rauhassa, nautiskelivat tunnelmasta ja useat maistelivat eri kakkuja sekä ostivat herkkuja vielä kotiin viemiseksi. Onko ihananpaa palautetta? En ollut ainut, jonka oli vaikea ennustaa sukseeta etukäteen. Maanantain Satakunnan Kansassa uutisoitiin keskustan irakilaisravintolan myyneen neljän tunnin annoksensa kahdessa tunnissa loppuun. Aivan loistavaa!
Asiakkaina oli niin tuttuja kuin tuntemattomia. Joukossa oli myös ravintolapäivän konkareita, jotka olivat kiertelemässä monetta vuotta peräkkäin. Jotkut kiersivät kaikki alueen ravintolat ja etsivät vaikutteita oman ravintolahaaveensa toteuttamiseen. Siskoni kanssa olimme mukana ensi kertaa, emme olleet koskaan olleet edes ravintolapäivän asiakkaina. Pakko myöntää, ettei meistä kumpikaan ollut myöskään keittänyt ennen pannukahvia, johon koko kahvilan idea aika vahvasti nojasi. Sisko keitti koesumpit aamupäivällä kun Porinmaija oli pöhissyt kyllin lämpimäksi. Ja voi sentään sitä makua! Ja sitä tuoksua, mikä täytti koko kammarin! Itse Maija toimi myös loistavasti. Viime päivien lämmityskokeilujen savu oli parahiksi hälvennyt kammarista ja vanha palvelija veti kuin unelma. Maija lämmitti kammarin juuri sopivasti, jotta kävijöitä oli vastaanottamassa lämpöinen kahvintuoksun täyttämä tunnelma.
Ihmisiä tuli tasaisena virtana ja kakkulautaset vajuivat sellaisella tahdilla, ettei kuvamateriaalin taltioimista ehtinyt paljoa fiilistellä. Neljän tunnin rupeama oli tosin niin täynnä tunnetta ja ihania kohtaamisia, että muistot säilyvät varmasti tässä hieman hatarassa päässänikin.
Toukokuussa olisi seuraava mahdollisuus..vaikka kytö olisi kova, täytynee siirtyä nautiskelemaan tiskin toiselle puolelle, jotta pötsin asukaskin pysyy menossa mukana.
Hirmuinen kiitos vielä kaikille kävijöille, kannustajille ja hengessä mukana olleille!
Ja siskolle, ilman häntä koko päivä olisi mennyt plörinäksi.
Summa summarum:
You made my day!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerrohan..