Sielunmaisema

Savo.

Juuret.

Mäntykankaat.

Mäet.

Soramontut, pohjavesialueet.

Suot ja lammet.

Vitostie ja kakskolomonen,

 immeiset niitten varsilla.

Vettä ja mehtää, mihin tahansa kahtookin.

Vanhojen ukkojen tarinointi.

Jutut, joissa vaan toinen savolainen pyssyy perässä.

Ikävä alkaa olla sietämätön.

Pääsy Savoon on kariutunut kerta toisensa jälkeen. Kaipaillessani kaivoin esiin kuvia viime elokuulta, jolloin viimeksi kävin Suomen paremmalla puolella. 

Vihreyttä vajeeseen

Ostin viime syksynä ison kasan erilaisia kukkasipuleita, joista laiskuuttani osa jäi vallan istuttamatta. Ajattelin korjata asian kasvattamalla nyt sipulit sisällä ja siirtämällä ne myöhemmin keväällä puutarhaan odottamaan seuraavaa vuotta.

Samalla tulisi ruokittua joka keväistä vehreysvajetta sekä helpotettua multasormien vierotusoireita jo ennen myöhempiä puutarhan kylvöjä.

Aiemmin viikolla ostettu rosmariini sai porstuaan seurakseen mukulan poikineen.

Keittiönpöydän ovat vallanneet jo itäneet versot, lehtipersilja sekä jo aiemmin vaasiin istutetut tulppanien sipulit.

Erilaisten mukuloiden ja siementen itämisen seuraaminen on mielestäni aina yhtä jännittävää. Oli talvi ollut sitten leuto tai luminen, pysäyttää uuden elämän versoaminen joka kevät samalla voimalla.

No sitä leipee!

Lisäyksenä edelliseen postaukseen.. itse se resepti.
Muokkasin alkuperäistä ohjetta vaihtamalla hieman jauhotyyppejä sekä siemeniä. Alkuperäisessä reseptissä käytettiin mm. pellavansiemeniä, joita ei allekirjoittaneen tilassa suositella, joten vaihdoin mieluusti ne suosikkeihini eli kurpitsansiemeniin.


Paahteinen siemenleipä
3 leipää
{modattu Heléne Johanssonin alkuperäisestä reseptistä, kirjasta 'Leipä'}

Käänteinen kuumajuuri:
75g vaaleita seesaminsiemeniä
50g kurpitsansiemeniä
30g auringonkukansiemeniä
600g jääkylmää vettä

Taikina:
juuri tehty käänteinen kuumajuuri
300g vehnähapanjuurta
20g hiivaa
900g vehnäjauhoja
60g spelttijauhoja
20g merisuolaa


Ensiksi:
Paahda siemeniä uunipellillä 200 asteessa, kunnes ovat saaneet kunnon värin pintaan. Paahteisuuden aste lienee makuasia, kunhan eivät pala. Ota siemenet uunista, siirrä ne kulhoon ja kaada päälle jääkylmää vettä.


Sitten:
Sekoita kuumajuuri ja muut ainekset suolaa lukuun ottamatta. Vaivaa taikinaa yleiskoneella 15min, jonka jälkeen lisää suola. Vaivaa taikinaa vielä 5 min. Ja anna sitten levätä 30min.

Muotoile taikinasta kolme pyöreää pullaa ja anna pullien levätä n. 10 min.
Taputtele pullat litteiksi ja käännä toinen reuna keskelle painamalla liitoskohtaa kämmenen alasyrjällä. Taita uudestaan ja paina. Rullaa leivät varovasti samankokoisiksi ja pitkulaiseksi. Kohota 1-1½ tuntia leivinpaperinpäällä uunipellillä  huoneenlämmössä tai vastaavasti yön yli jääkaapissa.

Lämmitä uuni 250 asteeseen ja laita alimmille kannattimille tyhjä reunallinen pelti.
Jauhota leivät ja viillä terävällä veitsellä pintaan haluamasi kuviot. Laita leivät uuniin ja kaada alimmalle pellille noin desin verran kylmää vettä, sulje luukku välittömästi. Säädä lämpötila 200 asteeseen.

20 min jälkeen avaa uunin luukku ja päästä ylimääräinen höyry näin pois uunista. 
Paista leipiä vielä 15 min aja, eli yhteensä 35 min. 

Jäähdytä leivät ritilällä ja      n a u t i!

{Heléne Johansson neuvoo vaivaamaan  leipiä vahintään kaksinkertaisen ajan, jos yleiskoneen sijasta taikina vaivataan käsin. Käy siis ihan treenistä, mutta on myös vaivan väärti.}

h i d a s t a

Jo toinen hidas viikko. Flunssan väistyttyä on alkuperäinen ystäväni tullut entistä voimallisemmin takaisin. Huimaus. 

Kaikki käy hitaasti. Evääkään ei voi liikauttaa yhtäkkiä, ei vilkaista huomaamatta saati nousta ylös reippaana tyttönä.

Kaiken pitäisi olla kunnossa, sanoi tohtori, nyt vaan odotellaan.

Kun maatakaan ei koko aikaa jaksa, on keksittävä tekemistä, joka kulkee tämän hetkisessä rytmissä. Viime viikolla laitoin taikinajuuren alulle ja olen ruokkinut sitä siitä asti. Tänään, tuntien valmistuksen, lepuuttamisen, kohottamisen, muokkauksen ja vaivaamisen jälkeen sain nauttia täydellisestä, paahteisesta ja sopivan happamasta mausta rapean kuoren sisällä.

Pari vuotta sitten hankimani Heléne Johanssonin Leipä-kirja ei pettänyt tälläkään kertaa. Kirja on täynnä herkullisia reseptejä, joiden syntymiseen ei ole oikotietä, mutta odotus palkitaan joka kerta. Lomaillessamme Tukholmassa, löysin itseni huokailemassa Johanssonin leipomon Brunkebergs Bagerin ikkunan takana. Leipomo oli juuri tällaisen leipäaddiktin paratiisi, kuten kirjan sivuilta on voinut arvailla. Kaikki reseptit eivät istu sovittamatta hektiseen arkeen, mutta ovat kuin tehtyjä hitaisiin viikonloppuihin (tai sairauslomille) jolloin aika, viipyily ja täydellisen suutuntuman tunnelmointi on itsessään jo luksusta. Resepteissä on onneksi myös variaatiota parin päivän urakoista nopeampiin väkräilyihin. Kirjan sivuilla on myös ohjeistusta mm. erilaisten esitaikinoiden tekoon ja käyttöön. 

Rakastan kaikenlaista leipää, aina näkkäristä, hapanleivän kautta pikasämpylöihin. Näissä Johanssonin leivissä nousee maku kuitenkin ihan erityiselle tasolle pitkän kohotuksen ja hapanjuuren ansiosta. Aika ja leivän eteen nähty vaiva oikeasti maistuu ja tuntuu ensimmäisestä haukusta alkaen. Leipää mutustellessa ihmettelee vain, miten omista käsistä on syntynyt jotain näin herkullista.

Mökkihöperön horinoita

Koko viikon olen ollut poissa pelistä ja niin hyvin kuin lähtökohtaisesti viihdynkin kotona alan kaivata ulkomaailmaa tooooooodella kipeästi. Jatkuvan niistämisen ohella, olen nukkunut pelottavia määriä (jopa minun mittapuullani) - alku viikosta ei ole montaakaan muistikuvaa. Kehon ollessa vielä paitsiossa alkaa kuitenkin mieli pikkuhiljaa heräillä ja tapansa mukaan suunnitella, mitä kaikkea tällä ajalla voisikaan tehdä jos olisi kunnossa. Olen siis haaveillut, huokaillut, intoillut ja turhautunut, koska mitää näille hienoille suunnitelmille ei ole juuri tässä-nyt-heti mitään tehtävissä, koska on pakko vaan maata! {Minen jaksa ennää!}

Keksimme hyödyntää tätä loputonta aikaa tekemällä ruokaa ihan ajan kanssa, hitaasti kypsyviä uunijuureksia ja niiden kanssa aina yhtä taivaallisia peuran jauhelihapihvejä. Koska molemmat kokit olivat puolikuntoisia, olisi pikaruoankin väsämiseen mennyt muutama tovi, sama siis puhista hellan ääressä vuorotellen toisen keräillessä voimia vesi kielellä. Lopputulos oli ainakin sen arvoinen. Parrakkaan siirryttyä jo terveiden kirjoihin taidan jatkaa samalla linjalla ja kokeilla viikonloppuna uutta nyhtöpossun reseptiä. Josko sitä kelpaisi tarjota keväällä koittavissa synttärikemuissa..

Viiru on pitänyt molemmista potilaista koko viikon hyvää huolta, jos joka aamuista klo 7 herätystä ei lasketa lukuun. Hitaissa lököpäivissä parasta on ollut jälleen huomata miten säikky kissamme ottaa askelia kohti luottamusta, tullen viereen köllimään kehräten ja muutaman kerran taas ihan syliinkin asti. Viiru on myös loputtoman innostunut neulomisesta ja vahtii viiksikarvat tanassa kutimiin katoavaa lankaa. Näiden toimien lisäksi olemme Viirun kanssa tarkastelleet herkeämättä tulppaanien kasvua, jutelleet pitkät tovit pihavaahteran tiaisille ja mouruttu pitkin kämppää ihan muuten vaan.

Voimien palatessa toivottavasti aikaa ja innostusta riittää niiden lukuisten suunnitelmien toteutukseen, joita päässäni surraa. Suunniteltuna on nyt jo pari remonttia, kasa käsitöitä ja sisustusprojekteja, synttäri- ja muiden juhlien menut, tämän ja seuraavien kesien puutarhatyöt sekä pari reissua ja alan vaihdosta. Itseasiassa toivon, etten ihan kaikkia näistä mene toteuttamaan..

Idearikasta ja nautinnollista viikonloppua!

Kevät?

Miten ihana, keväinen päivä takana! Raaka, mutta kaivattu auringonvalo paljasti pihalta paikkoja, joita en ole nuohonnut kuukausiin. Kiertelin vettyneessä puutarhassa suunnitellen kevään ja kesän tulevia projekteja puhkuen kuplivaa innostusta. 

Kun lumipeitettä ei ole, voi helposti huijata itsenään ja kuvitella kevään olevan jo pidemmällä. Niin tekee myös puutarha. On helmikuu, mutta omenapuiden alla versoavat jo valkosipulit ja raparperipenkki heräilee hyytävässä viimassa. 

Riemunkiljahduksista huolimatta, ei viherpiipertäjä voi olla huokailematta ilmastonmuutoksen pelossa vuodenaikojen outoja sävyjä.

Pannarin salaisuus

Mikä sopii paremmin viikonlopun suupalaksi kuin herkullinen pannari?

Herkku, joka on helppo tehdä niin kiireessä kuin laiskuudenkin keskellä.

Olen kokeillut eri pannarireseptejä ja muokannut matkan varrella oman suuni mukaisen reseptin, jonka salaisuutena on mikäs muukaan kuin voi. Vannon oikean voin nimeen, mutta margariinin ystävätkin saanevat reseptistä haluamansa irti, pointti kun on se ettei rasvan määrässä pihtailla. 

Päällysteetkin saavat olla mitä kulloinkin sattuu kaapista löytymään. Tänään olessamme omalla porukalla, tein puolikkaan annoksen pieneen uunivuokaan ja vispasin leivontapuuhista yli jääneen kuohukerman pehmeäksi vaahdoksi. Kylkeen vielä itse tehtyä mansikka-rapaperihilloa niin voi viltin alla maiskutelessa haaveilla kaukana häämöttävästä kesästä!

Itseasiassa pannarin päällysteissä ei loppujen lopuksi taida olla hienonsokerin voittanutta.. Sokeri täydentää suutuntuman kohdilleen ja kun itse pannari on maukas ei se sen näkyvämpää kaveria kaipaakaan.

Pannari

1 pellillinen

8 dl maitoa

2-3 munaa

1 tl suolaa

1 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 tl kardemummaa

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

50-100 g sulatettua voita

Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki ja kaada joukkoon maito

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan

Sulata voi ja sekoita taikinaan hetken jäähdyttyä

Anna taikinan levätä ½ tuntia

Kaada taikina uunipellille leivinpaperi päälle ja paista n. ½ tuntia 225 asteessa

{Huom! jos uunisi on 60cm leveä/leveämpi tee suosiolla litran taikina ja lisää aineksia sopivassa suhteessa}

Taikinan levätessä/paistuessa ennättää hyvin myös härnätä aina-yhtä-huomionkipeätä kissaa.

Makoisaa viikonloppua sulle!