tiistai 4. maaliskuuta 2014

h i d a s t a



Jo toinen hidas viikko. Flunssan väistyttyä on alkuperäinen ystäväni tullut entistä voimallisemmin takaisin. Huimaus. 
Kaikki käy hitaasti. Evääkään ei voi liikauttaa yhtäkkiä, ei vilkaista huomaamatta saati nousta ylös reippaana tyttönä.
Kaiken pitäisi olla kunnossa, sanoi tohtori, nyt vaan odotellaan.

Kun maatakaan ei koko aikaa jaksa, on keksittävä tekemistä, joka kulkee tämän hetkisessä rytmissä. Viime viikolla laitoin taikinajuuren alulle ja olen ruokkinut sitä siitä asti. Tänään, tuntien valmistuksen, lepuuttamisen, kohottamisen, muokkauksen ja vaivaamisen jälkeen sain nauttia täydellisestä, paahteisesta ja sopivan happamasta mausta rapean kuoren sisällä.







Pari vuotta sitten hankimani Heléne Johanssonin Leipä-kirja ei pettänyt tälläkään kertaa. Kirja on täynnä herkullisia reseptejä, joiden syntymiseen ei ole oikotietä, mutta odotus palkitaan joka kerta. Lomaillessamme Tukholmassa, löysin itseni huokailemassa Johanssonin leipomon Brunkebergs Bagerin ikkunan takana. Leipomo oli juuri tällaisen leipäaddiktin paratiisi, kuten kirjan sivuilta on voinut arvailla. Kaikki reseptit eivät istu sovittamatta hektiseen arkeen, mutta ovat kuin tehtyjä hitaisiin viikonloppuihin (tai sairauslomille) jolloin aika, viipyily ja täydellisen suutuntuman tunnelmointi on itsessään jo luksusta. Resepteissä on onneksi myös variaatiota parin päivän urakoista nopeampiin väkräilyihin. Kirjan sivuilla on myös ohjeistusta mm. erilaisten esitaikinoiden tekoon ja käyttöön. 

Rakastan kaikenlaista leipää, aina näkkäristä, hapanleivän kautta pikasämpylöihin. Näissä Johanssonin leivissä nousee maku kuitenkin ihan erityiselle tasolle pitkän kohotuksen ja hapanjuuren ansiosta. Aika ja leivän eteen nähty vaiva oikeasti maistuu ja tuntuu ensimmäisestä haukusta alkaen. Leipää mutustellessa ihmettelee vain, miten omista käsistä on syntynyt jotain näin herkullista.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrohan..