Vuapukoista

Vadelmaa kauniimpaa marjaa saa hakea. Ihanan värinen, mehukas herkku, joka koostuu hennoista, karvaisista pampuloista. Kaunis, hassu ja herttainen samaan aikaan. 

(Lakoissa nuo nätit pampulat on vieläkin korostuneemmat, mutta en ole koskaan pitänyt sen mausta, joten lakkoja ei tässä kisassa tuomaroida.) 

Olen aina ollut viehättynyt yksityiskohdista ja lähikuvat mm. kasveista, marjoista ja ruoista hivelevät silmääni hämmentävällä voimalla. 

Tämä selittänee hieman myös karvaisten pampuloiden ihailua. 

(Eikä vedetä tästä nyt mitään kaksimielisyyksiä..)

Joka vuosi vaapukoiden kypsymisen aikaan huomaan muistelevani yhtä lapsuuteni lempisaduista, Zacharias Topeliuksen Vattumatoa.

Mieleeni on piirtynyt elävä kuva keinutuolissa istuvasta madosta. Lapsena minulle syntyikin tapa kurkata kannastaan irrotettuun marjaan, ihan vain varmuuden vuoksi.

Tällä viikolla sain itseni jälleen kiinni puskasta kurkkimasta pikkuruisten vadelmien sisään. Niinpä kiipesin vintille ja kaivoin rakkaan kirjani esiin. 

Siellä se oli, juuri sellaisena kuin muistinkin: punaisessa tuoksuvassa tuvassaan keinumassa.

Satu kertoo Ainasta ja Tessasta, jotka pelastavat vadelmassa asuvan madon, mutta eksyessään marjametsässä, joutuvat vattukuninkaan ihmeelliseen valtakuntaan.

Eikö Maija Karman kuvitus olekin herkullinen? 

Ei ihme että satu on jäänyt, nimenomaan visuaalisesti, niin vahvasti mieleeni.