lauantai 7. syyskuuta 2013

Viikonlopun väkräilyjä


Niin sanottu takaeteisemme* on hieman ankea. Valkoisilla tyhjillä seinillä on ainoastaan entisen naulakon kiinnitysruuvit sekä sähkötaulu. Kattovalona tuo inhottavien plafondien jäävuoren huippu, ihanan ysäri haitarivalaisin. Siinä ei puoleen vuoteen ole ollut lamppuakaan. On onneksi nätinpi ilman valoa. Nurkkaa koristaa punainen pinnatuoli, joka sointuu hyvin raidallisen räsymaton kanssa, mutta ei niilläkään ihmeitä tehdä.





*) Takaeteinen on talon alkuperäinen eteinen, jonka kautta edelleenkin kuljetaan ylä- ja alakerran rappuihin sekä vessaan. Edelliset omistajat rakensivat pihan puoleiselle ovelle kuistin, mikä siitä lähtien on toiminut pääsisäänkäyntinä. Takaeteinen on läpikulku paikka, jossa ei niinkään oleilla, mutta useita kertoja päivässä ohi kulkiessaan tympääntyy sen olemattomasta ilmeestä.



Olen haaveillut seinään Tapettitalon myymää 70-luvun Kukot -tapettia, mutta saamattomuuteni on voittanut tähän asti. Tapetti veisi sopivasti huomiot sähkötaulun ankeudesta, ollen samalla kujeileva, mutta levollinen. Aina kun päätän tilata kukot, mietin miten yläkerran makuuhuoneen pintaremontti on e d e l l e e n kesken. Kunhan saadaan se valmiiksi, niin sitten.. Remontin valmistuttua edessä tulee olemaa todella pitkä lista suunnitteilla olevista projekteista. Olen ahkera suunnittelija, mutta toteutus on ihan eri tarina..


Tänään takaeteisen muuttumisleikki pyörähti joka tapauksessa käyntiin keksittyäni kivan idean plafondin tilalle. Kaikki tarvikkeet löytyivätkin jo valmiina kesken jääneiden, toteutumattomien tai valmiiden projektien yli jääneistä romppeista. (Ja hyvä niin, koska jos valmisteluissa kestää tuhottoman kauan, laskee into lehmän hännän lailla ja keskeneräinen projekti voi jäädä niille sijoilleen hävettävän pitkäksi aikaa.)









Mikäs sen mukavampi, väkräillä letkeä lauantaipäivä, kissa ja kahvikuppi seurana.







Varsinkin kun lopputuloksesta tuli mieleinen.





Nyt vessaan mennessä nousee kasvoille onnellinen virne, 
kun silmiin osuu kepeä itsetehty valaisin.






Hyvää viikonloppua!







5 kommenttia:

  1. Kiva, että olet touhukkaana. Et viitsisi samalla siivoilla sitä teidän saunatilaa, että on sitten mukavampi viettää varpajaisia siellä. Jotain pehmusteita terävimpiin kulmiin samalla, että saadaan sitten painia sisätiloissa myös.

    VastaaPoista
  2. Ai juu! Hei saunakammari on kokemassa kans muodonmuutosta ja siis ihan vaiheessa..mut nyt olis enemmän tilaa temmeltää kun puusohvakin on verstaan puolella..

    VastaaPoista
  3. Kaunis kepean lisaksi. Ihana siis.

    PS Sanana plafondi kelpais kylla harmitteluun: voi plafondi sentaan!?!

    Aisha

    VastaaPoista
  4. Kiitos Aisha!
    Olet oikeassa. Plafondi menee hyvin rumemmastakin sanasta!

    VastaaPoista

Kerrohan..