On kiivettävä puuhun

Olen pähkäillyt blogin aloittamista liian kauan. Ollut usein aloittamassa pursuavalla innolla ja toisessa hetkessä pitänyt tätä täysin kuolleena ideana. Kysynyt siskolta neuvoa, ystäviltä..tyypillistä ajatella asiat turhan vaikeasti. Haaveilu ja suunnittelu kerää innostusta ja ideoiden pompottelu on toki yksi keskeisimmistä ajanvietteistäni, mutta harmillisen usein ne jättää itse toteutuksen varjoonsa.

Jälleen yhden päivän pyöriteltyäni aihetta, muiden tekeillä olevien projektien ohella, vein illalla muina miehinä roskia ulos. Havahduin siihen miten tyyni, kaunis kesäilta oli saapunut meidän pihaan. Hain meneillään olevan kirjan ja kiipesin vaahteraan nauttimaan hiipuvasta valosta ja raukeasta tunnelmasta. Keittiössä olevat tiskit jääköön sikseen, ilmassa oli pihasaunan tuoksu. 

Maailma näyttää erilaiselta puusta käsin. Murheet ovat pienempiä ja tilanne hallittavampi kun voi nojata vuosikymmeniä vanhaan runkoon. Reilun vuoden kestäneen ystävyytemme aikana ovat suuremmat ja pienemmät pulmat usein ratkenneet, aina kun on muistanut kiivetä.

Siis ei epäilystä. Tänään aloittaisin.