maanantai 29. heinäkuuta 2013

Millainen olit? - elokuu 1999

Puutalobabyhaastamana ja lukuisien osallistujien innoittamana lähdin kaivelemaan vanhoja. Haasteena on muistella omaa olemista elokuussa 1999, huhtikuussa 2003, maaliskuussa 2009 sekä 18.9.2009 ja 17.7.2010.

Ja taas nähtiin ettei mitään kannata heittää pois! Sain viime talvena viimein siivottua lukuisat muistojen- ja rojujen laatikot ja heitin tällöin kaikki vanhat kalenterit pois. 
No nythän niitä olisi heti tarvittu! Onneksi löytyi hemaisevia valokuvia, päiväkirjatekstejä ja paljon muistoja. Koitetaanpa koostaa niistä muutamia, jotka jollain mittapuulla kestävät päivän valoa, jollain ei.


Elokuu 1999

Olen viime kuussa päässyt ripille. Uskon asiat ovat mietityttäneet minua jo pitkään. Teini-ikäisenä idealistina tunnen itseni tekopyhäksi, koska konfirmoiduin vaikka aikomukseni on erota kirkosta. Halusin sen maastopyörän lahjaksi.. Ihastumiset ovat totaalisia ja kohteet vaihtuvat aika nopealla tahdilla. 

Rippikuva 1999

Isosisko muuttaa opiskelemaan Lahteen, joten saan vihdoin oman huoneen, jossa on ovi. Sen saa kiinni! Olohuoneeseen tehdyn sopen jälkeen siskon huone tuntuu joskus jopa autiolta, mutta juma miten hyvin voi huudattaa stereoita. Sisko ei ottanut niitä mukaansa. Kirjava sekoitus eri musatyylejä soi fiiliksestä riippuen: CMX, Tupac Shakur, Ricky Martin, Korn, Alanis Morissette... On outoa kun sisko ei ole kotona.

Silloin tällöin varastan pannuhuoneesta äitin röökejä. Salakuljetan niitä sukan varressa kun menemme kavereiden kanssa kartsalle (siis kylänraitille). Poltamme poskareita metsässä, ellei kaikki tupakat ole matkalla katkenneet. Joku on saanut ostettua koko askillisen punaista ällämmää.

Käyn siskon luona Lahessa. Kaupunki tuntuu isolta, ihanalta..opistolla on kaikennäköistä porukkaa..en jaksa odottaa, että pääsisin itse opiskelemaan! Käymme katsomassa Notting Hillin. Eyes wide shut ei ole vielä ensi-illassa, mutta julisteita näkyy jo. Ostan elämäni ensimmäiset stringit, joissa lukee takana 1999 ja edessä millenium. Hopeisin kirjaimin, tietty.
Viimeinen vuosi peruskoulua käynnistyy ja loppukiri alkaa. Mun on päästävä sinne Kallioon!

Harrastan edelleen streetjazz- ja modernia tanssia. Aloitan jazz-tanssitunnit.
Jatkan toista vuotta harrastajateatteriryhmässä, jossa tänä vuonna kirjoitetaan näytelmä ryhmän voimin itse. Mukaan tulee kaksi maailman cooleinta tyttöä. Ne asuu kaupungissa ja ne on punkkareita. En uskalla sanoa heille sanaakaan. Toisesta heistä tulee rakkain ystäväni, jonka kanssa kuljemme rinnakkain edelleen.

Tukka kasvaa syksyn mittaan muutamia senttejä, blondaan sen ja alan tupeerata päivittäin.
Limp Bizkitin basistilla on makee look niitten musavideossa. Otan maskeerauksesta vaikutteita luokkakuvaan. Pitkällisen vääntämisen jälkeen porukat on taipumassa ja saan ehkä ottaa rastat ensi kesänä. Alan säästää niitä varten rahaa ja toivon että tukka ehtii kasvaa.


Ysin luokkakuvasta


2 kommenttia:

  1. Jos päästän jonkun asian harmittamaan, niin ehtottomasti se on se, etten ole koskaan tavannut sua ja ihanaista Ulbukkaa nuorena. Voi viude. Onneksi on nuo valokuvat ;). Ihana blogi. Jäänpi seurailemaan ♡

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hanna-Riikka! <3
    Taitaa taktisesti jäädä pahimmat hapsinkakkiaisvuodet noiden haastepäivämäärien väliin, huh.
    Mutta ihan kiva lookki löytyy onneks vielä vuonna 2003..siitä lisää myöhemmin..

    VastaaPoista

Kerrohan..